Neuropsykiatriaa

Matti Tolonen on laillistettu lääkäri, lääketieteen ja kirurgian tohtori, Helsingin yliopiston dosentti. Hänet tunnetaan yhtenä Suomen luontaislääketieteen uranuurtajista.

Valvoja: Matti Tolonen

Avatar
Matti Tolonen
Viestit: 5004
Liittynyt: 31 Loka 2010 18:08
Paikkakunta: Fuengirola

Re: Neuropsykiatriaa

ViestiKirjoittaja Matti Tolonen » 06 Syys 2013 11:49

Kalaruoka ehkäisee naisten masennusta
Yhdysvaltain Terveysvirastoon kuuluva National Institute on Aging on julkaissut uuden raportin, joka vahvistaa entisestään käsitystä, että kalaruoka ja öljy ehkäisevät masennusta, erityisesti naisten masennusta. Kyselytutkimus tehtiin 1746 aikuisella (30–65 v) Baltimoressa 2004–2009 (tulokset julkistettiin vasta nyt, 9 vuotta tutkimuksen alkamisen ja 4 vuotta sen päättymisen jälkeen).

Menetelmänä oli 24 tunnin ravintokysely (mitä oli syöty, erityisesti omega-3- ja omega-6 rasvahappoja) ja 20-kohtainen masennusta arvioiva lomake Center for Epidemiologic Studies-Depression Scale (CES-D), jossa ≥16 pistettä viittaa masennukseen. Näitä oli 18,1 % miehistä ja 25,6 % naisista. Mitä enemmän naiset söivät omega-3:a, sitä vähemmän oli masennuspisteitä (ylimmässä kolmanneksessa vain puolet alimman teriilin pisteistä). Yhteenvetona tutkijat toteavat, että mitä suurempaa on omega-3:n saanti suhteessa omega-6:een, sitä vähemmän masentuneisuutta. Tässä tutkimuksessa ei annettu kalaöljyvalmisteita, vaan tyydyttiin kyselemään ruokailutapoja. Runsas rasvaisen kalan syönti antaa luonnollisesti merellisiä omega-3-rasvahappoja, joita saadaan vielä enemmän suoraan kalaöljyvalmisteista. Niitä antamalla on mahdollista tehdä kliinisiä kaksoissokkokokeita, mikä ei onnistu ruokainterventioissa. Tällaisissa ruokakyselyissä on olemassa se mahdollisuus, että esille saadaan vain assosiaaito (tilastollinen yhteys), mutta ei kausaliteettia. Toisin sanoen runsaasti kalaa, vihanneksia, marjoja jne. syövät ihmiset saattavat olla terveempiä ja terveystietoisempia kuin masentuneet, jotka syövät epäterveellisesti. Näin saattoi olla mm. juuri julkaistussa Itä-Suomen yliopiston väitöskirjassa, joka korostaa vihannesten ja marjojen syöntiä masennuksen ehkäisykeinona.

Yhdysvaltain Psykiatriliitto suosittelee kalaöljyä masennuksen ehkäisyyn ja täydentävään hoitoon. Kalaöljyn noin 50 rasvahaposta vain EPA on antidepressiivinen ja antipsykoottinen, sanovat asiaa tutkineet psykiatrit, muun muassa tähän tutkimukseen osallistunut professori Jopseph Hibbeln.

Beydoun MA, Fanelli Kuczmarski MT, et al. Omega-3 Fatty Acid Intakes Are Inversely Related to Elevated Depressive Symptoms among United States Women. Journal of Nutrition. 2013 Sep 4.

Kliinisiä omega-3-tutkimuksia masennuksessa. Taulukko
Matti Tolonen
Lääkäri, eläkkeellä

http://www.tritolonen.fi/

Avatar
Matti Tolonen
Viestit: 5004
Liittynyt: 31 Loka 2010 18:08
Paikkakunta: Fuengirola

Re: Neuropsykiatriaa

ViestiKirjoittaja Matti Tolonen » 02 Loka 2013 13:33

Kalaöljy, alfalipoiinihappo ja Alzheimerin tauti
Amerikkalaiset neurologit ovat julkaisseet pienehkön esitutkimuksen, jonka tulosten mukaan kalaöljyn omega-3-rasvahapot + alfalipoiniinihappo (LA), ruoan lisänä nautittuna, voivat hidastaa Alzheimerin taudin kulkua. Tutkimukseen kutsuttiin 39 potilasta, joilla oli diagnosoitu todennäköinen Alzheimerin tauti. Heistä 34 pysyi mukana loppuun asti (katso artikkelin kuvio 1). Koehenkilöt arvottiin saamaan joko lumetta tai kalaöljyä taikka kalaöljyä + alfalipoiinihappoa. Kalaöljyn päiväannos oli 3 g ja se sisälsi 975 mg EPAa ja 675 mg DHA:ta.

Se on suuri määrä, jota ei voi saada peruskalaöljyistä myyntipakkausohjeiden mukaan käytettynä. Sanomattakin on selvää, etteä tällaisia annoksia saada köytänössä kalaruoasta, vaikka Satu Jyväkorpi ja Varpu Tavi kuinka yrittävät väittää, että ruokavalio riittää Alzheimerin taudin ehkäisyyn ja hoitoon. Tarvitaan väkevöityä kalaöljytuotetta. Esim. kaksi kapselia (=2 g) suomalaista CardiOmegaa antaa 1180 mg EPAa ja 620 mg DHA:ta. Tällä päästään vähintään samaan kuin tutkimuksessa, mutta kahdella kapselilla päivässä. LA:n päivannos oli 600 mg, mikä on iso annos sekin verrattuna esim. Suomessa myytäviin valmisteisiin (joissa on usein päiväannosta kohti alle 100 mg). Tutkimuksen teki Department of Neurology, Oregon Health & Science University, Portland, OR, USA. Raportin voi lukea kokonaan maksutta alla olevasta linkistä.

Shinto L, Quinn J, Montine T, et al. A Randomized Placebo-Controlled Pilot Trial of Omega-3 Fatty Acids and Alpha Lipoic Acid in Alzheimer's Disease. J Alzheimers Dis. 2013 Sep 27.
Matti Tolonen

Lääkäri, eläkkeellä



http://www.tritolonen.fi/

Avatar
Matti Tolonen
Viestit: 5004
Liittynyt: 31 Loka 2010 18:08
Paikkakunta: Fuengirola

Re: Neuropsykiatriaa

ViestiKirjoittaja Matti Tolonen » 05 Loka 2013 11:36

B12-vitamiinivaje ja masennus liittyvät toisiinsa
Suomalaisten lääkäreiden ja muiden terveysammattilaisten ja terveystoimittajien ravitsemustiedot eivät ole kehuttavia. Olen esittänyt vuosikymmeniä, että muun muassa ikääntyvien naisten masennuksen yhtenä syytekijänä on piilevä tai todettu B12-vitamiinin puute. Sain 1980-luvulla tukea Marian sairaalan laboratorioprofessori Ralph Gräsbeckiltä, jonka tutkimusten mukaan noin 15 % yli 70-vuotiaista naisista potee piilevää B12-vitamiinin puutetta, ja he ovat usein juuri niitä masentuneita. Viestimissä asiasta on vaiettu, koska lääketeollisuus sponsoroi terveystoimittajien yhdistystä. Jäsenet kokevat velvollisuudekseen myötäillä lääketeollisuutta. Esimerkiksi HS:n terveystoimittaja Päivi Repo toitottaa jatkuvasti, viimeksi tänään, että suomalaiset saavat riittävästi vitamiineja ruoastaan folaattia (foolihappoa) lukuun ottamatta. B12-vitamiinista on julkaistu tänä vuonna väitöskirja, joka kumoaa Revon väitteet. On valitettavaa, etteitvät lääkärit ymmärrä mitata masentuneisuutta valittavien potilaittensa veren vitamiineja.

B12-vitamiinin vähäisellä saannilla voi olla merkitystä jo ennen varsinaista vitamiinin puutosta, saoo lääketieteen tohtori, ylilääkäri Jussi Seppälä, jonka Itä-Suomen yliopistoon tekemässä väitöskirjassa tulokset esiteltiin. Tutkimuksessa mitattiin tutkimushenkilöiltä B12-vitamiinipitoisuus ja testattiin masennusoireita Beckin depressiokyselyn avulla. Alimmat B12-vitamiinipitoisuudet mitattiin niiltä henkilöillä, joilla oli melankolisia masennusoireita. Korkeimmat vitamiinipitoisuudet mitattiin puolestaan heiltä, jolla ei ollut lainkaan masennusoireita. Lisäksi heillä, joilta mitattiin matalimmat B12-vitamiinipitoisuudet, oli yli kolminkertainen riski saada melankolisia depressio-oireita. Tutkimuksessa oli mukana 2806 iältään 45–74-vuotiasta naista ja miestä. Tästä joukosta depressio-oireita oli 429 vastaajalla. Lue lisää alla olevasta linkistä

B12-vitamiinin matala taso liittyy masennukseen
Matti Tolonen

Lääkäri, eläkkeellä



http://www.tritolonen.fi/

Avatar
Matti Tolonen
Viestit: 5004
Liittynyt: 31 Loka 2010 18:08
Paikkakunta: Fuengirola

Re: Neuropsykiatriaa

ViestiKirjoittaja Matti Tolonen » 25 Marras 2013 16:28

Parkinsonin taudin ravintolisähoitoa
Tohtori Oliver T Phillipson (School of Medical Sciences, University of Bristol, University Walk, Bristol, UK) kirjoittaa Parkinsonin taudin ravintolisähoidosta kahdessa uudessa artikkelissaan. Hänellä on hyvä käytännön kokemus asiasta, ja hän haluaa jakaa sen muidenkin tiedoksi. Tiettyjen ravintolisien vaikutus perustuu geenien ja mitokondrioiden toiminnan tehostamiseen ja sitä kautta energian tuotantoon soluissa. Ravintolisät ehkäisevät dopamiinin tuotannon vähenemistä ja alfa-synukleiinin muodostusta aivoissa. Ravintolisät voivat jopa korjata jo syntyneitä vaurioita aivoissa, Phillipson kirjoittaa.

Toisessa artikkelissaan tri Phillipson esittää tarkemmin tapausselostuksen, jossa vuosia kestänyt Parkinsonin tauti alkoi yhtäkkiä lieventyä, kun potilaan ravintolisiin lisättiin melatoniini (0,2–0,8 mg yöksi), alfalipoiinihappo (200 mg/vrk), asetyyli-L-karnitiini (250 mg/vrk), ubikinoni eli CoQ10 (200–400 mg/vrk) ja E-vitamiini (400 IU eli mg/vrk). Tässä näkyy nyt se ravintolisien yhteis- ja vuorovaikutus, josta olen puhunut jo yli 30 vuotta. Suomessa on noin 10 000 parkinonpotilasta. Valitettavasti lääkärit eivät osaa antaa heille ravintolisähoitoa.

Phillipson OT. Management of the aging risk factor for Parkinson's disease. Neurobiology of Aging. 2013 Oct 10. doi:pii: S0197-4580(13)00525-3. 10.1016/j.neurobiolaging.2013.10.073.

Oliver T. Phillipson. The Journal of Alternative and Complementary Medicine. October 2013, 19(10): 851-851. doi:10.1089/acm.2012.1014.

Parkinsonin taudin ravintolisähoitoa
Matti Tolonen

Lääkäri, eläkkeellä



http://www.tritolonen.fi/

höpönassu
Viestit: 126
Liittynyt: 20 Heinä 2009 11:30

Re: Neuropsykiatriaa

ViestiKirjoittaja höpönassu » 25 Marras 2013 18:45

Miten pitkän aikaa tuota melatoniinia tässä annettiin? Sitä kun suositellaan vain parin kuukauden jaksoiksi maksimissaan (meillä suomessa siis) että oliko tuo hoitona pitempiaikaista tuolla parkinsonin hoidossa?

Avatar
Matti Tolonen
Viestit: 5004
Liittynyt: 31 Loka 2010 18:08
Paikkakunta: Fuengirola

Re: Neuropsykiatriaa

ViestiKirjoittaja Matti Tolonen » 25 Marras 2013 19:12

Päätoimittajalle osoitetussa kirjeessä (tapausselostus) ei mainita sitä, kuinka kauan melatoniinia ym. ravintolisäpakettia annettiin; todennäköisesti kuitenkin jatkuvasti sen jälkeen kun potilas oli sairastanut Parkinsonin tautia 8 vuotta. Hämmästyttävää, että oireet alkoivat vähentyä (yleensähän tauti vain etenee). Melatoniinin annos oli minusta kovin pieni, olisi hyvin voinut antaa 1 mg yöksi. Tuo "enintään 2 kuukautta" -ohje (Suomessa) on nyt taas sitä hypervarovaisuutta, jole ei löydy minkäänlaista tieteellistä perustaa. Tapausselostus on luetavissa kokonaisuudessaan tästä linkistä.
http://online.liebertpub.com/doi/abs/10 ... .2012.1014
Matti Tolonen

Lääkäri, eläkkeellä



http://www.tritolonen.fi/

Avatar
Matti Tolonen
Viestit: 5004
Liittynyt: 31 Loka 2010 18:08
Paikkakunta: Fuengirola

Re: Neuropsykiatriaa

ViestiKirjoittaja Matti Tolonen » 05 Joulu 2013 17:27

Kalaöljy ja Alzheimerin tauti
Ruoan lisänä nautitun kalaöljyn omega-3-rasvahapot pääsevät verestä aivoihin, joissa ne vähentävät Alzheimerin tautia sairastavien henkilöiden tulehdussytokiineja, kertoo Tukholman Karoliinisen Instituutin uusi tutkimus. Sisätautilääkäreiden Journal of Internal Medicine -lehdessä julkaistu raportti vahvistaa käsitystä, jonka mukaan kalaöljystä voi olla hyötyä Alzheimerin taudin hoidossa.

"Aikaisemmat väestötutkimukset osoittavat, että omega-3-rasvahapot voivat suojata aivoja Alzheimerin tautia vastaan. Tämä tieto antoi aiheen tutkia ravintolisänä nautitun kalaöljyn vaikutuksia tautiin sairastuneilla potilailla", sanoo tutkimusta johtanut tohtori Yvonne Freund-Levi.

Omega-3- ja muita välttämättömiä rasvahappoja kertyy aivoihin sikiökehityksen aikaan. Elämän aikana nämä rasvahapot kuluvat, mutta niitä korvataan ruoasta saatavilla rasvahapoilla. Kuitenkin vielä tiedetään aika vähän kuinka tämä korvaaminen tapahtuu ja pääsevätkö kaikki rasvahapot veriaivoesteen läpi aivoihin. Veriaivoeste näet suojaa aivoja, ettei niihin pääse veressä kiertäviä vahingollisia aineita. Useissa tutkimuksissa on todettu, että Alzheimerin tautia sairastavien ihmisten aivoissa on tavallista vähemmän omega-3-rasvahappoja, muun muassa DHA:ta.

Tutkimukseen osallistui 33 lievää Alzheimerin tautia sairastavaa potilasta, joista 18 sai puoli vuotta päivittäin kalaöljyn DHA-rasvahappoa (2,3 g/vrk) ja 15 sai lumetta. Kaikilta mitattiin selkäydinnesteen rasvahappojen pitoisuuksia. Kalaöljyä saaneilla pitoisuudet suurenivat, kun taas lumetta saaneilla ei havaittu muutoksia. Lisäksi kävi ilmeiseksi, että DHA-pitoisuuden suureneminen vähensi taudin oireita sekä tulehduksen immunologisia merkkiaineita (sytokiineja) ja fosforyloitua tauta selkäydinnesteessä. Tähän mennessä taudin hoitaminen synteettisillä tulehduslääkkeillä ei ole parantanut potilaiden muistia, tutkijat huomauttavat.

"Koe-eläimillä DHA_ravintolisät voivat suurentaa DHA:n pitoisuutta aivoissa", sanoo professori Jan Palmblad, tutkimuksen alullepanija. "Nyt me osoitimme, että sama pätee myös ihmisiin, mikä viittaa siihen että ravintolisänä nautitut omega-3-rasvahapot läpäisevät veriaivoesteen. Vielä tarvitaan kuitenkin tutkimusta sen selvittämiseksi, pysäyttääkö kalaöljy potilaiden muistin heikkenemisen", hän jatkaa.

Tutkimusta rahoittivat Capio Research Foundation, the Dementia Association, Gamla Tjänarinnor Foundation, Swedish Alzheimer's Society, Oddfellows Sweden, Swedish Nutrition Foundation, Gun and Bertil Stohne Foundation, Swedish Society of Medicine, Lions Sweden, Norwegian Omega-3 producer Pronova Biocare A/S ja Stockholm County Council.

Kommentti: Se ei ole mitenkään uusi tieto, että kalaöljyn omega-3-rasvahapot läpäisevät veriaivoesteen. Asiasta kirjoitettiin lääkintöhallituksen TABU-lehdessä jo vuonna 2005. "Etyyli-EPAa on käytetty eräissä tutkimuksissa, joissa on tutkittu rasvahappojen keskushermostotuvaikutuksia. Etyyli-EPA saattaa läpäistä veri-aivoesteen paremmin kuin käsittelemätön EPA", kirjoittivat ylilääkäri Anna-Liisa Enkovaara ja erikoistutkija Sari Koski. Duodecimin vuonna 2009 julkaisemassa Ravitsemushoito-oppaassa suositellaan E-EPAa muistihäiriöihin. Monet psykiatrian klinikoissa eri puolilla maailmaan tehdyt kliiniset tutkimukset ovat osoittaneet, että esimerkiksi E-EPA lievittää ja jopa parantaa masennusta, kaksisuuntaista mielialahäiriötä ja skitsofreniaa. Näinhän ei voisi olla, jollei E-EPA läpäisisi veriaivoestettä. Karoliinisen Instituutin tutkimus on tietenkin tervetullut ja se on omiaan korjaamaan virheellisiä käsityksiä Alzheimerin taudin ja muiden neuropsykiatristen sairauksien ravintolisähoidosta.

Omega-3 Dietary Supplements Pass Blood-Brain Barrier. Science Daily 4.12.2013

Freund-Levi Y, Vedin I, Cederholm T, et al. Transfer of omega-3 fatty acids across the blood–brain barrier after dietary supplementation with a docosahexaenoic acid (DHA)-rich omega-3 fatty acid preparation in patients with Alzheimer's disease: the OmegAD study. Journal of Internal Medicine. 2013 DOI: 10.1111/joim.12166

E-EPA parantaa muistia ja ehkäisee Alzheimerin tautia

E-EPA vaimentaa aivoissa stressihormoneja ja tulehdussytokiineja

E-EPA auttaa muistihäiriössä

E-EPA ehkäisee ikääntymiseen liittyvää muistihäiriötä

Dementian ehkäisy ja hidastaminen
Matti Tolonen

Lääkäri, eläkkeellä



http://www.tritolonen.fi/

Avatar
Matti Tolonen
Viestit: 5004
Liittynyt: 31 Loka 2010 18:08
Paikkakunta: Fuengirola

Re: Neuropsykiatriaa

ViestiKirjoittaja Matti Tolonen » 07 Joulu 2013 12:48

Alzheimerin tauti
Uuden ruotsalaistutkimuksen mukaan Alzheimerin tautia sairastavien potilaiden seerumissa ja selkäydinnesteessä on tavallistakin vähemmän D-vitamiinia, mikä on voinut myötävaikuttaa sairauden syntyyn ja pahenemiseen. Pitoisuus seerumissa oli keskimäärin vain 44,0 (36.0-54,5) nmol/l, kun terveiden verrokkien pitoisuus oli 56,0 (46,8-57,3). Muita dementioita potevilla oli tosin vieläkin vähemmän, 42.0 (37,0-49,0) nmol/l (viitearvohan on nykyisin 75–150 nmol/l). Vaikka tämä poikkeleikkaustutkimus ei kero sitä johtuuko tauti puutteesta vaiko puute taudista, nämä lukemat osoittavat selvästi, että potilaiden S-D-25 tulisi mitata ja mahdollinen (todennäköinen) puutos tulisi korjata. Minusta Alzheimerpotilaiden S-D-25 tulisi nostaa tasolle 125–150 nmol/l.

Toinen uusi ruotsalaistutkimus osoitti, että kalaöljyn omega-3-rasvahapot läpäisevät veriaivoesteen ja pääsevät aivoihin, joissa ne voivat hillitä Alzheimerin taudille ominaisia muutoksia (ks. edellinen viesti). Tutkimukset viittavat vahvasti siihen, että ravitsemustekijöillä, eritoten ravintolisillä, on paljon suurempi merkitys hermostoa rappeuttavien sairauksien ehkäisyssä ja hoidossa kuin tähän asti on ymmärretty. Lääkehoidon teho on hyvin heikko tai suorastaan olematon Alzheimerin taudissa.

Artikkelin voi lukea maksutta kokonaisuudessaan alla olevasta linkistä.

Johansson P, Almqvist EG, Johansson JO,et al. Cerebrospinal Fluid (CSF) 25-Hydroxyvitamin D Concentration and CSF Acetylcholinesterase Activity Are Reduced in Patients with Alzheimer's Disease. PLoS One. 2013 Nov 29;8(11):e81989. doi: 10.1371/journal.pone.0081989.
Matti Tolonen

Lääkäri, eläkkeellä



http://www.tritolonen.fi/

Avatar
Matti Tolonen
Viestit: 5004
Liittynyt: 31 Loka 2010 18:08
Paikkakunta: Fuengirola

Re: Neuropsykiatriaa

ViestiKirjoittaja Matti Tolonen » 11 Joulu 2013 22:03

Kalaöljyä skitsofreniaan
Brasilialaiset neurotieteilijät ovat osoittaneet, että kalaöljyn omega-3-rasvahapot ehkäisevät, vaimentavat ja sammuttavat skitsofreniassa myllertävää hapetusstressiä. Havainto julkaistiin Neuroscience-lehdessä ja se auttaa ymmärtämään kalaöljyllä, eritoten E-EPAlla tehtyjä tutkimuksia, joissa on saavutettu hyviä hoitotuloksia. Käytännön esimerkkinä
Jonathan, jonka vaikea skitsofrenia parani E-EPAlla.

Zugno AI, Chipindo HL, Volpato AM et al. Omega-3 prevents behavior response and brain oxidative damage in the ketamine model of schizophrenia. Neuroscience. 2013 Dec 3. doi:pii: S0306-4522(13)00996-2. 10.1016/j.neuroscience.2013.11.049.

Skitsofrenia ja sen ravitsemushoito
Matti Tolonen

Lääkäri, eläkkeellä



http://www.tritolonen.fi/

Avatar
Matti Tolonen
Viestit: 5004
Liittynyt: 31 Loka 2010 18:08
Paikkakunta: Fuengirola

Re: Neuropsykiatriaa

ViestiKirjoittaja Matti Tolonen » 19 Joulu 2013 13:28

Autismiin liittyvien kohtausten hoidossa voi olla hyötyä seuraavista ravintolisistä:
- L- karniitini
- L- karnosiini,
- monivitamiinit
- N-asetyyli-l-kysteiini
- foolihappo
- magnesium + B6-vitamiini
- omega-3-rasvahapot
- sinkki-karnosiini, josta on näyttöä perus- mutta ei vielä kliinisistä tutkimuksista.

Kirjoittajien paneeli edustaa seuraavia tutkimuslaitoksia
- Arkansas Children's Hospital Research Institute , Little Rock, AR , USA.
• Rossignol Medical Center , Irvine, CA , USA.
• University of Louisville , Louisville, KY , USA.
• Autism Recovery and Comprehensive Health Medical Center , Franklin, WI , USA.
• Autism Research Institute , San Diego, CA , USA.
• New York University Brain Research Laboratory , New York, NY , USA.
• MIND Research Network, University of New Mexico , Albuquerque, NM , USA.
• Hardy Healthcare Associates , Hingham, MA , USA.
• University of Minnesota Medical School , Minneapolis, MN , USA.
• University of Western Ontario , London, ON , Canada.
• Arizona State University , Tempe, AZ , USA.

Frye RE, Rossignol D, Casanova MF, et al. A Review of Traditional and Novel Treatments for Seizures in Autism Spectrum Disorder: Findings from a Systematic Review and Expert Panel. Review. Frontiers in Public Health. 2013;13(1):31.
Matti Tolonen

Lääkäri, eläkkeellä



http://www.tritolonen.fi/

Avatar
Matti Tolonen
Viestit: 5004
Liittynyt: 31 Loka 2010 18:08
Paikkakunta: Fuengirola

Re: Neuropsykiatriaa

ViestiKirjoittaja Matti Tolonen » 19 Joulu 2013 13:58

Karnosiini ehkäisee amyloiditauteja
Amyloidipaakkuja tai –säikeitä (fibriilejä) kertyy elimistöön (mm. aivoihin) seuraavissa sairauksissa: tyypin 2 diabetes, Parkinsonin ja Alzheimerin ja Huntigtonin taudit, eräät enkefalopatiat. Karnosiini ehkäisee amyloidin muodostusta kirjoittavat taiwanilaiset neurotieteilijät uudessa tutkimuksessaan. He korostavat että on olemassa monia teorioita siitä, kuinka Alzheimerin tauti syntyy. Tärkeimpinä pidetään
1. asetyylikoliiniteoriaa ja
2. tau-teoria siitä kuinka amyloidipaakkuja syntyy aivoihin
3. tulehdusteoriaa. Sen mukaan Alzheimerin tauti on tulehdustila, joka vallitsee mikrogliassa, astrosyyteissä (tähtisoluissa) ja neuroneissa. Tulehdusta aiheuttavat sytokiinit, kemokiinit ja akuuttifaasiproteiinit.
4. hapetusstressiteoriaa, jonka mukaan taudin syynä ovat vapaat happiradikaalit. Tätä teoriaa tukevat tutkimukset, joiden mukaan antioksidantit (mm. vitamiinit ja polyfenolit) hidastavat tautia.
5. amyloidikaskaditeoriaa (kaskadi=vesiputous, tapahtumasarja) joka lienee tällä hetkellä suosituin.

Artikkeli on luettavissa kokonaisuudessaan maksutta alla olevasta linkistä. Se vahvistaa jo aikaa sitten uutisoimiani tutkimuksia ja katsauksia karnosiinin ehkäisevästä vaikutuksesta Alzheimerin tautiin ja muutoinkin aivojen suojaukseen (linkit alla).

Wu JW, Liu K-N, How S-C, Chen W-A, Lai C-M, et al. (2013) Carnosine's Effect on Amyloid Fibril Formation and Induced Cytotoxicity of Lysozyme. PLoS ONE 8(12): e81982. doi:10.1371/journal.pone.0081982

Karnosiini, diabetes ja Alzheimerin tauti

Karnosiini suojaa aivoja
Matti Tolonen

Lääkäri, eläkkeellä



http://www.tritolonen.fi/

Avatar
Matti Tolonen
Viestit: 5004
Liittynyt: 31 Loka 2010 18:08
Paikkakunta: Fuengirola

Re: Neuropsykiatriaa

ViestiKirjoittaja Matti Tolonen » 30 Joulu 2013 17:54

Masennus on siis tulehdustauti, mutta mistä se tulehdus tulee?
Australialaisen Deakin Universityn neuropsyksiatrinen työryhmä yrittää vastata otsikon kysymykseen kirjallisuuskatsauksessaan. Työryhmään kuuluu belgialainen neuropsykiatrian professori Michael Maes, joka esitti ensimmäisenä maailmassa käsityksen, jonka mukaan masennuskin on tulehdustauti. Siinä myllertävät krooninen matala-asteinen inflammaatio sekä hapetus- ja nitrosatiiviset stressit. Ne myötävaikuttavat muissakin psykiatrisissa häiriöissä, kuten skitsofreniassa, autismissa ja bipolaarisessa mielialahäiriössä (maanis-depressiivisessä), maniassa ja posttraumaattisessa stressissä. Näin ollen on selvää, ettei puhumalla annettu psykoterapia voi niitä parantaa (yhtä vähän kuin anemia paranisi puhumalla). Samoin nykyinen masennuslääkitys (SSRI) on teholtaa plasebon luokkaa lievissä ja keskivaikeissa tapauksissa.

Työryhmä luettelee inflammaation syytekijöinä psykososiaalisen stressin (joka vaikuttaa HPA-akseliin ja kortisoni-kortisoli-tuotantoon), huonon ruokavalion, liikunnan puutteen, lihomisen, tupakoinnin, vuotavan suolen, atopian, huonon hammas- ja suuhygienian, unihäiriöt ja D-vitamiinin puutteen. Jokaiselle lienee selvää, ettei nykyinen käypä hoito saa näitä seikkoja kuntoon.

Artikkelissa vilahtelevat tutut tulehdussytokiinit hsCRP, IL-1β, IL-6 ja TNFα, jotka ovat depressiogeenisia ja anxiogeenisia (masennusta ja ahdistusta aiheuttavia). Samoin katsauksessa mainitaan liiallinen hiilareiden syönti (joka tuottaa tulehdussytokiineja) sekä anti-inflammatorisia ja antioksidatiivisia ravintolisiä, kuten D-vitamiini, lykopeeni ja seleeni. Jäin kaipaamaan omega-3-rasvahappoja, joista E-EPA on ylivoimainen mielenterveysongelmissa.

Jokaisen mielenterveyspotilaita hoitavan lääkärin ja hoitajan tulisi lukea tämä artikkeli. Ja tietysti itse potilaiden (joita nykyään kutsutaan nimellä ”mielenterveyskuntoutuja”) ja muiden asiasta kiinnostuneiden, myös poliitikkojen.

Berk M, Williams LJ, Jacka FN, et al. So depression is an inflammatory disease, but where does the inflammation come from? BMC Medicine 2013;11:200. doi: 10.1186/1741-7015-11-200.
Matti Tolonen

Lääkäri, eläkkeellä



http://www.tritolonen.fi/

Valtsu
Viestit: 14
Liittynyt: 09 Huhti 2013 0:06

Re: Neuropsykiatriaa

ViestiKirjoittaja Valtsu » 31 Joulu 2013 18:15

Hieno kooste! Voisi vaikka heti huomenna lukea kunnolla, mutta nyt voisi mennä uutta vuotta viettämäänkin... :D

Tuo artikkelissakin mainittu TLR4 aspekti on kyllä kiinnostava... Tai siihen liittyviin mekanismeihin voi vaikuttaa niin monella keinolla, kaikenlaiset rasva- ja fytokemikaali- ja aminohappovalinnat voivat vaikuttaa siihen minkä verran endotoksiinit lisäävät tulehdusta.

Luulen muuten että yritin 1-2 kuukautta sitten muuten ottaa sinuun, Matti, sähköpostilla yhteyttä mutta lieköhän osoite vaihtunut... Tarkoituksenani oli kuitenkin vain kysyä jos olisit kiinnostunut tsekkaamaan artikkelini lähi-infrapunasta. Osa aiheeseen liittyvistä tutkimustuloksista kuulostavat melkein liian kivoilta ollakseen totta. 8)

Avatar
Matti Tolonen
Viestit: 5004
Liittynyt: 31 Loka 2010 18:08
Paikkakunta: Fuengirola

Re: Neuropsykiatriaa

ViestiKirjoittaja Matti Tolonen » 02 Tammi 2014 13:22

Amerikan lääkärilehti: "E-vitamiini hidastaa Alzheimerin kulkua"
Suuri päivittäinen E-vitamiiniannos (1300 mg) hidastaa Alzheimerin tautia jo puolessa vuodessa niin, että potilas pysyy 6 viikkoa kauemmin omatoimisena, osoittaa uusi amerikkalainen kliininen tutkimus. Reilun kahden vuoden vitamiinihoito venyttää omatoimisuuskautta jo yli puolen vuoden lumehoitoon nähden. Aivotutkija, professori Kenneth Davis – yksi tutkijoista – suosittaa E-vitamiinin määräämistä Alzheimer-potilaille isoina annoksina. Brittiasiantuntijat puolestaan jarruttelevat Daily Mailissa vitamiini-innostusta, koska annos oli farmakologinen ravitsemussuosituksiin nähden eikä tällaista määrää voi saada ruoasta. Tutkimuksen julkaisi Amerikan lääkärilehti Journal of the American Medical Association (JAMA) tammikuun 2014 numerossaan. Tulos on mullistava! Raportti on herättänyt valtavaa huomiota viestimissä, koska se vahvistaa antioksidanttiteorian toimivan käytännössä, kunhan päiväannos on riittävän suuri.

E-vitamiini paransi potilaiden kykyä käydä ostoksilla, laittaa itse ruokansa, peseytyä ja huolehtia muutoinkin itsestään, sanovat sekä tutkijat ja potilaiden hoitajat. Tutkimus tehtiin 14 Veterans Affairs medical centerissä. E-vitamiini paransi potilaiden toimintakykyä ja vähensi heitä hoitavien ihmisten työtaakkaa.

Tohtori Maurice Dysken työryhmineen testasi E-vitamiinin vaikutusta 613 lievää ja keskivaikeaa Alzheimerin tautia potevan henkilön aineistossa, jolle oli määrätty ennestään lääkitys oireisiinsa. Potilaista 152 sai 1,300 mg E-vitamiinia (alfatokoferolia) päivässä. [Suomessa viranomaissuositus on 10 mg päivässä ja ”suurin hyväksyttävä” päiväsaanti 300 mg /vrk (Fineli).] Osa potilaista (152) sai lumetta, osa (155) memantiini-nimistä Alzheimer-lääkettä ja osa (154) memantiinia + E-vitamiinia. Vaikutus- ja seurantajakso oli 2,3 vuotta, jona aikana 52 potilasta putosi pois seurannasta. Näin ollen tulokset saatiin 140 E-vitamiinia, 140 lumetta, 142 memantiinia ja 139 yhdistelmää saaneesta potilaasta.

E-vitamiinia saaneiden potilaiden elämää haitanneet rajoitukset vähenivät vuosittain keskimäärin 19 % verrattuna lumeryhmään. Positiivinen vaikutus alkoi näkyä jo puolen vuoden kuluttua. Hämmästyttävää oli, ettei lääke eikä sen yhdistelmä E-vitamiinin kanssa ollut yhtä tehokas kuin pelkkä E-vitamiini.

E-vitamiinia saaneen ryhmän kuolleisuus oli 7,3 % ja lumetta saaneiden verrokkien 9,4 %. Tutkimus siis kumoaa Suomessakin suurta kohua herättäneen Itä-Suomen yliopiston ravitsemustieteilijä Jaakko Mursun raportin, jossa väitettiin vitamiinien tappavan ihmisiä (vanhoja mummuja). E-vitamiini on kustannustehokas hoito Alzheimerin tautiin, sanoo tohtori Dysken haastatteluissaan.

Brittilehti Daily Mail on haastatellut tutkimuksen johdosta Alzheimer’s Research UK:n tutkimusjohtajaa tohtori Eric Karrania. Hän suhtautuu kovin penseästi tuloksiin: ”Tutkijat eivät raportoi suurten E-vitamiiniannosten haittavaikutuksia, joista on kerrottu aikaisemmissa tutkimuksissa. Tutkitut potilaat olivat pääosin miehiä. Olisi tärkeää toistaa nämä tulokset suuremmassa tutkimuksessa, jossa olisi mukana myös naisia. Emme suosittele suuria E-vitamiiniannoksia ennen kuin tällainen uusi tutkimus on julkaista”, Karran sanoo. Tässä yhteydessä on syytä huomauttaa, että Karran viittaa mm. suomalaiseen Settitutkimukseen, jossa tupakoiville miehille oli annettu E-vitamiinia 50 mg päivässä, jonka siis väitettiin muka olevan vaarallista.

Toinen naysayer, tohtori Doug Brown, Alzheimer’s Societyn tutkimusjohtaja puolestaan sanoo daily Mailissa, että potilaiden on tärkeää kysyä lääkäriltään neuvoa ennen ravintolisien käyttöä. “Tässä tutkimuksessa E-vitamiinin annos oli paljon suurempi kuin viranomaissuositus, joten se voi olla huomattavan haitallinen joillekin ihmisille”, sanoo Brown. “Vaikka E-vitamiinin käytön ja oireiden vähenemisen välillä oli yhteys, tulos ei ole millään muotoa lopullinen. Tarvitaan enemmän tutkimusta sen seikan selvittämiseksi, onko E-vitamiini todella hyödyksi dementiaa poteville, ja voidaanko sitä nauttia turvallisesti näin suuria määriä päivittäin”, hän lisää. [Näitä Schwabeja riittää myös Englannissa.]

A megadose of vitamin E 'slows down' Alzheimer's: Patients able to cook, wash and stay independent for six months longer. Daily Mail 31.12.213

Maurice W. Dysken WM, Sano M, Asthana S et al. Effect of Vitamin E and Memantine on Functional Decline in Alzheimer DiseaseThe TEAM-AD VA Cooperative Randomized Trial. JAMA 2014; 311(1) 33-44. doi:10.1001/jama.2013.282834.

Kommentti: Itse suosittelen monipuolisempaa ravintolisähoitoa (kuin pelkkää E-vitamiinia) Alzheimerin tautiin. Silloin ei tarvita näin jättisuurta E-vitamiiniannosta.

Alzheimerin taudin ravitsemushoitoa
Matti Tolonen

Lääkäri, eläkkeellä



http://www.tritolonen.fi/

Avatar
Matti Tolonen
Viestit: 5004
Liittynyt: 31 Loka 2010 18:08
Paikkakunta: Fuengirola

Re: Neuropsykiatriaa

ViestiKirjoittaja Matti Tolonen » 03 Tammi 2014 17:12

E-vitamiini suojaa muistihäiriöiltä
Itä-Suomen yliopiston, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, Tukholman Karoliinisen instituutin ja italialaisen Perugian yliopiston yhteistutkimus.
Verkkouutiset 3.1.2014
Matti Tolonen

Lääkäri, eläkkeellä



http://www.tritolonen.fi/


Paluu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa