Kyselytutkimusten epäluotettavuus

Löysitkö lehdestä, netistä tai jostain muualta uutisen, joka kaipaisi hiukan ruotimista. Tässä on paikka sellaisille.

Valvojat: MahaTar, Sienestäjä2

Avatar
Matti Tolonen
Viestit: 5002
Liittynyt: 31 Loka 2010 18:08
Paikkakunta: Fuengirola

Kyselytutkimusten epäluotettavuus

ViestiKirjoittaja Matti Tolonen » 15 Loka 2013 10:38

Olen puhunut ja kirjoittanut pitkään siitä, että ravitsemustietelijöiden harrastama tutkimusmenetelmä, ruoka- ja juomatapojen kyseleminen lomakkeita kruksailemalla, on erittäin epäluotettavaa. Nyt asiasta on julkaistu oikein tutkimuskin South Carolinan yliopistossa.

Tutkijat kävivät läpi kansallisen terveysjärjestön National Health and Nutrition Examination (NHANES) -kyselytutkimuksen tietoja 40 vuoden ajalta. Aineisto käsitti 28 993 miestä ja 34 369 naistya, iältää 20 – 74 vuotta. Heidän antamansa tiedot ruokatavoistaan olivat fysiologisesti epäuskottavia. Tutkimuksessa selvitettiin, kuinka moni huomattavan ylipainoinen ihminen kertoi syövänsä 1500 kilokaloria päivässä. Tällaisia henkilöitä löytyi tietokannasta massoittain, joten jokin mättää ja pahasti.

– Kansakunnan merkittävä terveyden ja ravitsemuksen valvontatyökalu ei ole pätevä. On aika lopettaa kymmenien miljoonien eurojen terveystutkimukset, jotka keräävät virheellistä tietoa, ja etsiä parempia keinoja, sanoo tutkimusta johtanut epidemiologi Edward Archer Popular Science -lehdelle.

Ongelmana valehtelussa on, että poliittiset päättäjät eivät osaa suunnata varoja lihavuuden hoitoon, jos ei tiedetä, miten vakavasta ongelmasta on kyse, Popular Science kertoo.

Minun silmissäni koko ravitsemustiede on menettänyt uskottavuuttaan – voidaan kysyä onko se tiedettä lainkaan –, eikä pelkästään amerikkalaisten valehtelun vuoksi. Kyllä niitä valehtelijoita esiintyy Suomessakin, jopa korkeissa viroissa.

Archer E, Hand GA, Blair SN. Validity of U.S. Nutritional Surveillance: National Health and Nutrition Examination Survey Caloric Energy Intake Data, 1971–2010
Viimeksi muokannut Matti Tolonen 15 Loka 2013 19:50, yhteensä muokattu 2 kertaa.
Matti Tolonen
Lääkäri, eläkkeellä

http://www.tritolonen.fi/

Perenna
Viestit: 597
Liittynyt: 04 Loka 2007 14:24
Paikkakunta: Kotka

Re: Kyselitutkimusten epäluotettavuus

ViestiKirjoittaja Perenna » 15 Loka 2013 11:23

En malta olla tähän kopioimatta facebook-muistiinpanoani 19. elokuuta 2011:
Perenna kirjoitti:Toivoisin että ravitsemusbloggarit kirjoittaisivat aliraportointiongelmasta. [...]

Marraskuussa 2010 TV1:n Prisma-sarjan jaksossa Laihduttamisen lyhyt oppimäärä (linkki alla kommentissa) esitettiin BBC:n dokumentti 10 things you need to know about losing weight. Siinä esiintyi brittinäyttelijä Debbie Chazen, joka uskoi pysyvänsä pyylevänä siksi että aineenvaihduntansa on hidas. Aineenvaihdunta todettiin normaaliksi. Sen jälkeen Debbie piti ruokapäiväkirjaa, vieläpä videopäiväkirjaa syömisistään. Päiväkirjat osoittivat hänen energiansaannikseen 1500 kcal päivässä. Asia kuitenkin varmistettiin laboratoriokokein, jotka osoittivat hänen saaneen noina päivinä 3000 kcal päivässä.

Tässä on yksi laihduttajien superongelma, jota pitäisi näkyvämmin käsitellä mediassa – ovathan laihduttaminen ja ruokavaliot yksi median kestoaiheita. Voisin kuvitella että laihduttajia auttaisi se että tietää pettävänsä itseään syömistensä määrässä.

Toinen asia, missä tämä tieto pitäisi vakavasti ottaa huomioon, ovat Finravinto-tyyppiset ravitsemustutkimukset, jotta voitaisiin korjata harhaiset tilastot, jotka ovat seurausta siitä että tiedot tilastoidaan siten kuin haastatellut ne ilmoittavat. Liian optimistiset käsitykset vääristävät ravitsemusta koskevia ohjeita ja säädöksiä. Esimerkkinä mainitsen teollisen transrasvan, josta ravitsemusviranomaisilla on juuri Finravinto-tutkimuksen perusteella sellainen kuva, että suomalaiset saavat teollisia transrasvoja ravinnosta niin vähän, että ei ole tarvetta kieltää sitä elintarvikkeissa – samalla kun Tanska ja Ruotsi säätävät transrasvakieltoja.

Keskivertokuluttajan kulutustottumuksista saisi luotettavampaa ja täsmällisempää tietoa esimerkiksi ruokakauppojen kassajärjestelmän tuotemenekkitilastoista kuin haastattelemalla.


Anja kirjoitti juuri samoihin aikoihin blogikirjoituksessaan samasta asiasta: Ravitsemustutkijoiden sokerisäkki vuotaa.
Timo Kuuselaa mukaillen: Epidemiologisten tutkimusten jälkianalyyseille näytään pantavan liikaa totuusodotuksia.

Kuva Toisaalta - mutta toisaalta.
Shit happens.

pete
Viestit: 850
Liittynyt: 16 Helmi 2007 15:46
Paikkakunta: Espoo

Re: Kyselitutkimusten epäluotettavuus

ViestiKirjoittaja pete » 15 Loka 2013 16:08

Matti Tolonen kirjoitti:. Tutkimuksessa selvitettiin, kuinka moni huomattavan ylipainoinen ihminen kertoi syövänsä 1500 kilokaloria päivässä. Tällaisia henkilöitä löytyi tietokannasta massoittain, joten jokin mättää ja pahasti.



Archer E, Hand GA, Blair SN. Validity of U.S. Nutritional Surveillance: National Health and Nutrition Examination Survey Caloric Energy Intake Data, 1971–2010


olen minäkin ylläpitänyt parin kymmenen kilon vararavinto kertymää jopa n 1000 kalorin päivä ruokinnalla (ruoka ja ruoka juomat), johon ei tosin ollut laskettu nestemäisiä ei ruuaksi laskettavia kaloreita

toisaalta olin joskus pelkällä nestemäisellä elävällä ravinnolla joitain kuukausia paino laski aluksi joitakin kiloja mutta jämähti sitten paikalleen n 10 kilon ylipainoon, päätä särki ja palelsi. Kokonais kolesterolikin taisi olla alle 3.

ei siinä kylmäpuristetussa porkkana+oras mehussa kovin paljon kaloreita voinut olla.
Suomalaiset tykkäävät kun suomalainen menestyy...

kunhan menestyy jossain ulkomailla

(minä31.3.14)

Avatar
Saaristolainen
Site Admin
Viestit: 3302
Liittynyt: 24 Loka 2008 23:36
Paikkakunta: Ii
Viesti:

Re: Kyselitutkimusten epäluotettavuus

ViestiKirjoittaja Saaristolainen » 15 Loka 2013 18:59

Jos ravinnonsaanti pudotetaan kovin alas, keho menee säästöliekille. Ilmeisesti se tarkoittaa sitä, että tyroksiini ei muunnu normaalisti aktiiviseksi kilpirauhashormoni T3:ksi, vaan tämän käänteismuodoksi, rT3:ksi. Tällöin aineenvaihdunta hidastuu ja kehon lämpötila laskee.

Tämä on todistettu paastokokein. Taannoin sain Anssi Manniselta kuvion, josta näkyy eri kilpirauhashormonien pitoisuudet paaston aikana ja sen jälkeen.

ganong-kuva.png
ganong-kuva.png (4.58 KiB) Katsottu 1594 kertaa


Pelkät kalorit eivät siis ratkaise.

Tässä suomalainen kertomus aiheesta.
http://kaisajaakkola.fi/2012/05/kaisan- ... seikkailu/

Luulen kilpirauhasongelmieni alkaneen jo vuonna 2006. Tuolloin kisasin body fitness -kisoissa kahteen otteeseen. Lähes vuoden ajan treenasin 10-20 tuntia viikossa ja söin jatkuvasti reilusti alle kulutuksen. Kuukausitolkulla söin alle 1500 kaloria päivässä samaan aikaan kun liikuntamäärät kasvoivat. Hassu juttu on se, että voin todella hyvin. Siihen saakka, kunnes kisat olivat ohi ja niistä olisi pitänyt palautua.


Osa T4:stä muuntuu myös käänteiseksi T3-hormoniksi (reverse T3 eli RT3), joka puolestaan toimii aineenvaihdunnan jarruna. RT3:n eritys kasvaa esim. stressin, trauman tmv. vaikutuksesta. Pitkäaikainen krooninen stressi voi lisätä RT3:n eritystä. Mikä tällaiselle stressitilalle altistaa? Monikin asia, minun kohdallani ainakin varmasti aikoinaan mm. kisadieetti. Muita voisivat olla esim. ruokayliherkkyydet (gluteeni, maito), henkinen stressi, jatkuva laihdutus, sairaus ja univaje. Ongelmia alkaa syntyä, jos RT3:n ja T3:n suhde menee pieleen. Tällöin TSH, T4v ja jopa T3v voivat olla viiterajoissa, mutta RT3:n ollessa hyvin korkea, voi kaikki vajaatoiminnan oireet olla siltikin päällä. Tällainen ihminen ei ole hullu tai luulosairas. Hullua on minusta se, jos lääkitään pelkkiä numeroita tuijottamalla, eikä ihmisen olotilaa kuuntelemalla ja lisätestien kautta.


Mikäli keho on siinä tilassa, että T4:sta muodostetaan pääosin RT3:a, ajat käsijarru pohjassa autollasi – eli aineenvaihduntasi laahaa hitaalla.


Kaisa ei ole ainoa, joka on treenaamalla ja kituuttamalla päätynyt tähän pisteeseen.

Esimerkiksi Tiia Willmanilla on myös ollut ongelmia.
http://infitnessandinhell.blogspot.fi/s ... pirauhanen

höpönassu
Viestit: 126
Liittynyt: 20 Heinä 2009 11:30

Re: Kyselytutkimusten epäluotettavuus

ViestiKirjoittaja höpönassu » 15 Loka 2013 20:14

mutta kun eihän kalori ole aina kalori...vaikka viisaat niin sanovatkin, niin kalori hiilareista on ihan erilainen kuin rasvasta tai proteiinista. Näitä kun ei oteta useinkaan huomioon, ja juu, toi ns.säästöliekki joillakin on hyvinkin tehokas. Sitä pärjää yllättävän pienillä kaloreilla ja silti ei vaan paino tipu...ihminen kun on rakennettu pärjäämään karuissakin oloissa.

Avatar
San Martino
Viestit: 5384
Liittynyt: 10 Huhti 2008 16:25
Paikkakunta: Aina menossa jonnekin...

Re: Kyselytutkimusten epäluotettavuus

ViestiKirjoittaja San Martino » 02 Syys 2016 15:12

höpönassu kirjoitti:mutta kun eihän kalori ole aina kalori...vaikka viisaat niin sanovatkin, niin kalori hiilareista on ihan erilainen kuin rasvasta tai proteiinista. Näitä kun ei oteta useinkaan huomioon, ja juu, toi ns.säästöliekki joillakin on hyvinkin tehokas. Sitä pärjää yllättävän pienillä kaloreilla ja silti ei vaan paino tipu...ihminen kun on rakennettu pärjäämään karuissakin oloissa.

Helsinkiläinen terveyshoitaja yllättää lausunnollaan...

YLE kirjoitti:Kaloreita ei lasketa, vain hiilareita! Nälkää ei kuulu nähdä.
(terveydenhoitaja Helena Lamberg, Helsingin kaupunki)

Valtaosalla raskausdiabetes on lievää laatua ja talttuu ruokavalion ja liikunnan avulla. Vain noin viidennes tarvitsee lääkehoitoa, mikä useimmiten tarkoittaa insuliinia pistoksina tai tabletteina.

Helena Lamberg on antanut ryhmän äideille seikkaperäiset ohjeet hiilihydraattien laskemiseksi ja oikeanlaisten aterioiden syömiseen. Lisäksi on harjoiteltu verensokerimittausta, jota jokainen jatkaa itse kotona.

http://yle.fi/uutiset/raskausdiabetes_o ... ta/9128443


Paluu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 11 vierailijaa